
ETKOT – Matkalla Lappeenrannan Laulukilpailuun 8.12. klo.18.00.Upea koloratuurisopraano Marika Hölttä esiintyy Lappeenrannan raatihuoneella 8.12.2018 klo 18.00 pianistinsa Juho Lepistön kanssa. Tervetuloa!
Etelä-Karjalan Musiikkiyhdistyksen Raatihuone Soi! -konserttisarja sai lukuisia kiitoksia keränneen aloituksensa lokakuussa 2018. Seuraavaksi Raatihuone virittäytyy tammikuussa järjestettävien Lappeenrannan Laulukilpailujen tunnelmaan laulukonsertilla, jossa esiintyy tulevan kilpailun ainut paikallinen lappeenrantalainen vahvistus – koloratuurisopraano Marika Hölttä.
Konsertissa yleisö pääsee kokemaan kilpailuun valmistavaa tunnelmaa, Höltän vangitsevaa tulkintaa sekä toivottamaan paikalliselle laulajalle onnea kilpailuihin. Hölttä viimeistelee parhaillaan opintojaan Sibelius-Akatemiassa ja valmistautuu kovalla vauhdilla alkavaan uraansa erilaisten oopperaroolien esittämisellä. Hölttä on kiinnitetty mm. keväällä 2020 ensi-iltansa saavaan W.A Mozartin Taikahuiluun Yön Kuningattaren rooliin OperArt:in tuotantoon, jonka produktio Mustalaisruhtinatar täytti Lappeenrantasalin jo kahdesti keväällä 2018. Kilpailumenestystä Hölttä on saanut tänä syksynä Maarianhaminassa järjestetyssä kansainvälisessä laulukilpailussa Havet’s Röst – toisella palkinnolla.
Pianistina konsertissa kuullaan Juho Lepistöä, joka itse kilpailussa soittaa kilpailija Virva Puumalan pianistina. Marika Hölttä esiintyy kilpailussa pianisti Tuula Hällströmin säestyksellä. Juho Lepistö on jo nuoresta iästään huolimatta menestynyt lukuisissa kilpailuissa ja on kysytty lied-pianisti. Lepistö on saanut ihailua ja kiitosta sielukkaasta sekä kypsästä eläytymisestään, taitavasta soitostaan sekä laulajan kanssa yhdessä hengittämisestä musiikissa. Lepistö opiskelee pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa. Hölttä ja Lepistö ovat esiintyneet yhdessä jo useamman vuoden.